tassun lankanurkkaus

maanantai, heinäkuu 17, 2006

Miksi se on niin vaikeaa???

Miksi en osaa tehdä sukkia? miksi olen aina vihannut tehdä sukkia?
Tässä syy:
Ensisukkani tein joskus ala-asteella, toisesta tuli muotopuoli, toinen olikin 2kertaa suurempi. Silloin ei ollut bambupuikkoja, oli vain painavia metallipuikkoja, hyh, ikinä en enää suostu käyttämään metallisia sukkapuikkoja. Muistan hyvin sen tunteen kun varovasti piti sylissä kutoa sukkaa, ettei puikot vain tippuneet.. SILTIKIN ne tippuivat, ja aina sen myötä 10eri kirosanaa.

Sen jälkeen olen kammoksunut sukan tekemistä.
Tänään kuitenkin uskaltauduin kohtaamaan pelkoni, tällä kertaa bambupuikoin.
Otin hyllystä kerän Regian bamboo-sukkalankaa, istuin nojatuoliin ja laitoin ohjeen syliin. Ensimmäinen etappi oli suoritettu.

Varren kanssa ei ollut minkäänlaista ongelmaa, siitä tuli oikein mainio.
Sitten.. Kantapää. *huokaus*.. tein kantalapunkin oikein onnistuneesti, mutta huomasin että tein 4kerrosta liikaa siihen, jouduin purkamaan. sitä virhettä ei ikinä olisi pitänyt tehdä. Silmukat olivat sen jälkeen aivan sotkussa ja nurinperin ja pyllyllään.
Sitten kasasin ajatukseni ja hengitin syvään.

Sain silmukat takaisin puikolle. Seuraavaksi piti aloittaa kantapäätä. Siihen se sitten tyssäsi koko sukka. Luin kolmeakin eri ohjetta siihen, mutta siitä ei tullut yhtään kantapään näköinen ja se meni ihan vinoon. Kammottavaa. Purkasin ja koetin vielä kerran tehdä uudestaa, mutta tuloksetta. Valitettavasti sen sukan tarina loppui lyhyeen. Langasta teen jotain aivan muuta kuin sukkaa. Minun kärsivällisyys ei riitä sukan tekemiseen enää :D

Katsotaan sitten kun olen vanhempi ..

Nyt jos etsisin langalle jonkun kivan ohjeen ja huomenna töissä voisin tehdä jotain muuta.

-tanja-

8 Comments:

At 18 heinäkuu, 2006 00:26, Blogger makepeace75 said...

Heippa vaan asiakkaalta. ;o) Tsekkaa Ulla-lehden tiimalasikantapään ohje. Minä en enää sillä vanhalla lappusysteemillä taida tehdäkään, kun rakastuin tuohon. :o) Nätti ja yksinkertainen, kerralla-valmiiksi -kantapää.

 
At 18 heinäkuu, 2006 08:59, Blogger muoriska said...

Sukan kutomisesta, jos lohduttaa, kudoin eka sukkani ollessani 34v.. ja vertailukohdaksi annettakoot itselle kudottu villapaita 9 vuoden iässä.. eli kyllä vielä kerkiät sukkiinkin ;)

 
At 18 heinäkuu, 2006 10:49, Blogger Ziina said...

tee pieniä vauvasukkia ensin, niillä on hyvä harjoitella.

 
At 20 heinäkuu, 2006 22:30, Blogger mursuliina said...

tämä oli niin surullinen tarina, että voi :( kyllä se siitä.. mulla on ne sukat ihan just valmiit. jotain outoa on tekeillä, kun kävi näin kivuttomasti ja nopeasti.

 
At 26 heinäkuu, 2006 15:05, Blogger Lea said...

Minä tein eilen kantapään Ullan sukkaekstran ranskalaisen kantapään ohjeen mukaan ja hyvä tuli (kantalapun tein kyllä ihan tavallisena vahvistettuna neuleena).

Minulla oli ennen sukka-kammo, mutta kunhan sain ensimmäisen tehtyä on minulla aina vähintään yhdet sukat puikoilla.

 
At 23 joulukuu, 2006 19:18, Anonymous Anonyymi said...

best regards, nice info
Anal fat xxx mpeg Canon pc940 toner cartridge 25 mg tenuate Canon copier2fscanner ink cartridges Nes cartridge list South florida homeowners insurance

 
At 07 helmikuu, 2007 23:07, Anonymous Anonyymi said...

Excellent, love it! » »

 
At 28 helmikuu, 2007 21:29, Anonymous Anonyymi said...

Very cool design! Useful information. Go on! » »

 

Lähetä kommentti

<< Home